Thain taitajaksi

25,00  (sis. alv.)

thain kielen alkeiskirja (ภาษาไทยเบื้องต้น)

รายละเอียด

Thain taitajaksi -kirjan runko perustuu Esa Kylänpään muistiinpanoihin kielen opiskelun ensimmäisen vuosikymmenen ajalta. Sitten ympäristö sai yllytyshullun muokkaamaan materiaalin kirjaksi.

Jonkinlaisena punaisena lankana on se, että oppija saa ilmaistua asiansa pienellä sanavarastolla, josta valitsee oikeat sanat peruslauserakenteisiin. Thain sanastoon ja esimerkkifraaseiksi on pyritty valitsemaan yleisimmät vaihtoehdot.

Thai on kirjoitettu suomalaisin aakkosin, jotka eivät ole tarkkaan ääntämisohjeistukseen ensinkään riittävät. Niillä kuitenkin pärjää, sillä puheessa lauseet ovat tilannesidonnaisia ja useimmat sanat tulee äännettyä ymmärtämisen kannalta lauseissa riittävän oikein.

Sanastoa on kirjoitettu myös thai-aakkosin, jotta thaimaalainen voi ääntää sanat ja oppija saa tehtyä tarkennuksia ääntämisohjeisiin.

Thain taitajassa on ensin perustilanteita ja lauserakenteita, sitten vähän vaativampia tilanteita, sopivasti suomalaisten kaipaamaa kielioppia sekä liitteenä thain aakkoset ja perussanasto.

Kun opettelee kirjan alun kohteliaisuudet ja muutaman sopivan fraasin, saa kummasti krediittiä paikallisilta. Tämä kannusti ainakin kirjoittajaa opiskelemaan lisää.

Kirja sopii itseopiskeluun ja kurssikirjaksi. Se on parhaimmillaan suomalaisen ja thaimaalaisen yhteiskäytössä.
Hinta 25 € (sis. alv.)

ข้อมูลเพิ่มเติม

น้ำหนัก 250 g